HCC taipui tasapeliinOttelu alkoi HCC:n osalta tahmeasti. Team 70´s meni 1-0 johtoon Niko Pastisen toimesta. HCC:n maalivahti oli tilanteesta täysin ulkona, koska päällä makasi Sevensen pelaaja, jonka Jarva oli siivonnut syrjään maalin edestä. Tuomariston onnistui löytää tälle hässäkkämaalille peräti kolme syöttäjää. Seuraavaksi Sevensen iski läpiajosta jo 2-0. Mika Ihonen kavensi lirullaan, johon syötön antoi Jukka Viitalahti. Jatkoa seurasi kun Miika Rimaila tasoitti peli lukemiin 2-2. Rimaila vei yksinään HCC:n johtoon 3-2, mutta Sevenses tasoitti. Sevenses oli lähellä taukojohtoa, mutta HCC:n onneksi maalivahdin jalka venyi. Toisen erän alku oli HCC:n näytöstä. Mika Björkman juoni Sami Heinikaisen syötöstä 4-3 ja myöhemmin Viitalahden ranne sivalsi kahdesti – toisen jopa siniviivalta. HCC:llä oli turvallinen 6-3 johto. Sitten alkoi tapahtua kummia. Mika Ihonen sai jäähyn, kun hänen laukaus tulkittiin lämäriksi. Sevensellä oli nyt mahdollisuus tasoittaa. Mutta ei maalia ja ylivoiman lopussa Sevenselle jäähy. HCC pääsi ylivoimalle, mutta ei tulosta. Sen sijaan ylivoiman jo loputtua Mika Viitikko pääsettiin yli siniviivan ja b-pisteen alemmalle kaarelle ja tuloksena napakka rannelaukaus ja peli 6-4. HCC:llä oli peli vielä kontrollissa ja ehkä juuri siksi omalla alueella ei enää pelattu huolellisesti. Kaksi purkamatonta kiekkoa ja peli oli 6-6. Mutta no hätä ajassa 29.14 Sevensen pelaajalle jäähy ja ajassa 29.24 toinen, mutta nyt ei ylivoimasta huolimatta saatu laukausta aikaiseksi viimeisen puoliminuuttisen aikana. Kummallakin joukkueella oli omat vahvat hetkensä pelissä. Välillä maaleja tuli helposti ja välillä taas ei lainkaan. HCC:n pistenikkarina tällä kertaa Jukka Viitalahti (2+1) ja kakkosena Miika Rimaila (2+0).
(2007-11-10 00:00:00)Kaikki |