Jääkiekko palasi MäntyharjuunLauantaina 24.2.2007 kello 17.00 pelailtiin Mäntyharjun kaukalossa jälleen jääkiekkoa. Edellisen kerran miehet pelasivat jääkiekko samaisessa kaukalossa lähes päivälleen 10 vuotta sitten. Jäällä nähtiin jälleen tuttuja naamoja kymmenen vuoden takaa kuten Jupe, Eugen ja Mäkki. Kentälle oli maalattu myös viivat ja ympyrät, joten kenttämestaritkin saivat verestää vanhoja muistojaan. Kyseessä oli jääkiekon paluu Mäntyharjulle, koska HCC:n lisäksi erätauoilla kaukalossa nähtiin Pasi Tillasen vetämät juniori-jukurit Mäntyharju. Ja olihan siellä kenttäkuulutus, makkaraa, arvontaa, kilpailua ja tietysti mukavat 12 astetta pakkasta. HCC:n vastustajaksi oli saapunut Mikkelistä Team 70´s. Ottelussa Sevenses meni johtoon 1-0. HCC hävisi poikkeuksellisesti oman pään aloituksen ja oman kylän mies Jankka laukoi. Maalivahti torjui, mutta Sevensen mies oli paikalla ja tyrkki kiekon häkkiin. Tiimi meni jo 2-0 johtoon, nyt kuvion päätteeksi. Toisessa erässä HCC odotteli paitsiovihellystä ja tilanne oli jo 3-0. Joukkue oli tappiolla, mutta vieläkin pelaajat säästelivät laukauksia. Peli pyöri mukavasti Sevensen päädyssä, mutta laukaukset puuttuivat lähes kokonaan. Viimein Viitalahden Jukka laukoi suoraan syötöstä ja kiekko löysi tiensä maaliin. Lisää seurasi kun Sevenses otti jäähyn. Jukka Ahola laukoi kuten vaan Jupe osaa eli b-pisteeltä tarkasti moken kilpikäden puolen yläkulmaan. Syöttäjänä kunnostautui Mika Ihonen. Kolmas erä alkoi HCC:ltä tahmeasti ja Svenses teki vanhanaikaisella tilanteeksi 4-2. Kauaa ei kuitenkaan kulunut kunnes Jukka Viitalahti laukoi jälleen vastustamattomasti Pasi Päykkösen syötöstä 3-4. Lopussa HCC haki vielä kavennusta, mutta laukaukset menivät koti hyppyritornia, ne jotka menivät maalia kohden päätyivät Mannen suojuksiin. Paikalla ollut Esa Kirkkonummelta ihmetteli olosuhteita ja kutsui HCC:n pelaamaan Kirkkonummelle, mutta se on jo toinen juttu. Sielläkin hävittiin.
(2007-02-24 00:00:00)Kaikki |