HC Crusaders voitti unelmapelillä HC Crusadersin peli kulki Virroilla järjestetyssä turnauksessa loistavasti ja joukkue palasi Mäntyharjuun voittopokaali mukanaan. Ensimmäisessä pelissä Hockey-Bears kaaatui lukemin 3-5. Ottelussa HCC teki peräti kolme ylivoimamaalia. Erityisen hyvin ylivoimapelin hallitsi kaksikko Jukka Viitalahti ja Pasi Päykkönen. Viitalahti teki kolmannen ja neljännen maalin ja syöttäjä molemmissa yv-maaleissa Päykkönen. Kansainvälistä meininkiä oli Marko Björkmanin laukomassa ylivoimamaalissa. Laukaus oli tarkkaa ja luja, lisäksi Mika Ihonen rakensi maalivahdille sellaisen maskin, ettei maalivahti nähnyt muuta kuin Ihosen selän ja ahterin.
Toisessa ottelussa HCC:n pelaajat olivat jo karistanet pitkän bussimatkan aiheuttamana kankeuden jaloistaan. Erityisen hurjalla pelipäällä oli Mika Björkman (3+1), joka teki ottelussa puhtaan kypärätempun eli kolme maalia perätysten. Toinen pisterohmu oli Sami Heinikainen tehoilla 0+4. Kolmas tehomies oli em. pelaajien ketjukaveri Mika Ihonen (2+0), joka nyt kyttäsi ovelasti maalin kulmalla ja laukoi maaleja. Onnistujia löytyi myös muualta. Juoksijoiden maratonjuttuja koko bussimatkan ja myös pukuhuoneessa kuunnellut Jukka Viitalahti tuntui olevan kaikkialla nopeana luistelijana. Viitalahti tappoi pari alivoimaa lähes yksinään. Maalissa Jari Sarja oli suorastaan maaginen uusilla patjoillaan. HCC voitti ottelun 5-2 ja jäi odottelemaan finaalivastustaja toisesta lohkosta.
Finaalissa toisesta lohkosta tuli vastan Slow Motion. Taas HCC:n peli kulki mallikkaasti, kun jälleen maalivahti Sarja pelasi ensimmäisen erän nollille. Lisäksi joukkue pysytteli pois jäähyaitiosta ja antoi kiekon tehdä töitä. HCC pääsi erätauolle 0-4 johdossa. Maalintekijöitä olivat Viitalahti, Heinikainen, Ihonen ja Mika Björkman. Toisen erän alkuun erässä joukkueen nestori Jarkko Leppä viimeisteli HCC:lle jo 0-5 johdon. Slow Motionin onnistui kaventaa lukemiksi 1-5 ja HCC:n jo löysäillessä viimeistellä 2-5.
HCC:n parhaana pelaajan palkittiin maalivahti Jari Sarja ja pistepörssin kärjessä olivat Mika Björkman (5+3) ja Sami Heinikainen (2+6). Tuomarilinja oli läpi turnauksen tiukka, mikä tuntui sopivan HCC:lle. Järjestelyiltään turnaus oli ensiluokkainen ja lisäksi osa pelaajista teki löytöjä Kiekkobussista mm. edullisten mailojen osalta. (2009-02-14 11:41:43)Kaikki |
Maalivahdin musa
|
|